torstai 17. helmikuuta 2011

Beastie Boys - The Mix-Up 2007

Edellisen postauksen Petopoikien mainiosta hardcore-levystä sitten vähän väsyneempään tuotokseen. The Mix-Up on toistaiseksi yhtyeen viimeisin levytys. Uusimman levyn pitäisi ilmestyä tänä vuonna, mutta Ad-Rockin sairastuminen syöpään on varmasti muuttanut suunnitelmia.

Beastie Boys oli pitkän aikaa 90-luvun puolivälissä minulle ehdottamasti tärkeimpiä yhtyeitä yhdessä Beck Hansenin kanssa. Yhteiselo alkoi kuitenkin hiipua vielä ok:n 'Hello Nasty' levyn aikana ja tätä edeltävä 'To the 5 Boroughs' loistaa jo poissaolollaan levyhyllystä. Minun mielestäni Boysit olivat parhaimmillaan sekoittaessaan oikeita soittimia, hardcorea, psykedeliaa ja hip-hoppia, eikä edellisen levyn old-skool pohjainen räpäytys enää pudonnut.

The Mix-Up on instrumentaalilevy, jolle piti tulla jatkoa vierailevien solistien kera. Levy jäi kuitenkin yksiosaiseksi ja suoraan sanoen aika yhden tekeväksi instrumentaaliplätyksi. Bändi ei ollut edes ensimmäistä kertaa asialla, sillä 90-luvulla ilmestyi jo paljon parempi 'The In Sound from Way Out!', jolle oli koottu 'Check Your Headin' ja 'Ill Communicationin' instrumentaalibiisejä. Silloin temppu oli vielä uusi ja mielenkiintoinen; Maailman ärsyttävin kimittäjäryhmä soittaakin mukiinmenevää funkkia. Ja oikeilla soittimilla (ehkä vähän sinnepäin, mutta kuitenkin).
Toivottavasti uusi levy ilmestyy vielä ja Ad-Rock paranee. Olisi ikävää, jos 90-luvun paras bändi poistuisi kuvioista jättäen testamentikseen tälläisen keski-tekeleen.

Ei kommentteja: