perjantai 13. huhtikuuta 2012

Nupit kaakkoon, Elmu kymmenen vuotta - kirja 1988

Markku Salo näyttää olleen 80-90-luvun taitteessa laadun tae suomalaisissa rock- ja kulttuurihistoriikeissä. Maailman toiseksi hirveimmän (hirveintä ei ole vielä tehty) kannen takaa löytyy vuonna 1988 julkaistu Helsingin elävän musiikin yhdistyksen historiikki, joka käsittelee aiheita punkit vs. teddyt, hipit ja vihreän liikkeen alku, oraansuojelijat, vanhat paskat muusikot, Lepakon valtaus, hardcore, Radio City ja ylipäätään harmaan YLEn haastaneet paikallisradiot.

Vuodesta 1988 on tällä hetkellä 24 vuotta. Pirteän historiikin jälkeen kirjassa esiintyville tyypeille on tapahtunut paljon.

Ensinnäkin Lepakko on purettu 1999 ja toiminta siirretty Nosturiin. Homma kuitenkin vesittyi, sillä Lepakko oli "niiden mesta" ja siellä pyöri valituksista huolimatta myös todellinen underground ensin hc:n äänessä ja viimeiseksi itseään lavalla viiltäneiden black metal-jauholakkien muodossa.

Radio Citystä ja muista paikallisradioista tuli juuri se painajaiskuva, jota tuskin kukaan naivi kaupallisen radion ystävä olisi kuvitellut. Tuleekohan koko homma nykyisin kovalevyltä?

Lepakossa talliaan pitäneestä Backsliders-yhtyeestä tuli Suomen Bandidos MC ja Marko Hirsma makaa haudassa.

Tuolloin vielä elävä hardcore kuoli kirjan julkaisuvuonna. Kirjan apuripunkkien esikuva Esa Apuri ja monitoimija Pekka Kemppainen siirtyivät hc-piireistä nykyisiin uusnatsikuvioihin.

Vanhat hämyt ja jazarit jäivät pois Elmun kuvoista jo huomattavasti aikaisemmin.

Katusoittamiseen ei tarvitse enää hakea lupaa.

Jari Halonen, joka johti 'Myllärinä' hämyjä, punkkeja ja teddyjäkin hakanneita kahjoja Eiran-enkeleitä toimi "Jumalten teatterissa" ja on nykyisin elokuvaohjaaja.

Natsan tilalla on myyntipäälliköiden menomesta 'Kalle', eli Kaarle XII.

Teddyt katosivat jo aikaisemmin.

Kirja on luettavissa ilmaiseksi Elmun sivuilta http://www.elmu.fi/nupitkaakkoon/nupitkaakkoon.html


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

"Tuolloin vielä elävä hardcore kuoli kirjan julkaisuvuonna." Täysin tuulesta temmattu väittämä. Hardcorepunkkia on ilmestynyt ihan samaan tahtiin kaikki vuosikymmenet 1980-luvun jälkeenkin, missään vaiheessa ei ole ollut mitään "hardcoren kuolemaa". Itse asiassa juuri nyt, vuonna 2020, hardcorepunkkia ilmestyy ympäri maailman sellaista vauhtia, ettei perässä pysy, ja maailmanlaajuisen diy-punk-verkoston myötä yhtyeet paitsi julkaisevat levyjä, myös keikkailevat ja tekevät kiertueita todella tiuhaan tahtiin - jos korona-aikaa ei oteta huomioon.