torstai 27. syyskuuta 2012

Shagrat - Boo I Said Freeze 1970



Steve 'Peregrin' Took on vilahtanut täällä aikaisemminkin 'sooloura'kokoelmansa kanssa. Mitään varsinaista levytettyä soolouraahan Tookilla ei ollut, vain erinäisiä demoja ja bändiprojekteja.

Asiaa tuntemattomille mainitaan, että Took oli alkuperäisen Tyrannosaurus Rex-duon toinen osapuoli ja perkussionisti. Yhtyeen biisit olivat Bolanin ja Tookin tehtävä oli lähinnä olla se katu-uskottava vastakulttuurihippi. Parivaljakko suolsi hämärästi nimettyjä levyjä ja esiintyi ahkerasti, mutta kontrollifriikki Bolan kilahti täysin Tookin todennäköisesti spaikattua juomat eräänä iltana ennen keikkaa duon Yhdysvaltojen kiertueella. Eikä ollut käsittääkseni ensimmäinen kerta. Kenkää tuli ja bändin nimi ja linja muuttui kiinteämpään suuntaan T.Rexiksi ja Tookin tilalle hankittiin saman näköinen rivimies bongojen taakse.

Took kuului olennaisena hahmona Lontoon Ladbroke Groven underground-skeneen. Shagrat oli Tookin projekti, joka sekä akustisena, että sähköisenä alkoi heti Tyrannosauruksen potkujen jälkeen. Tässä äänitteessä sähkistä soittaa Larry Wallis, joka oli myöhemmin muun muassa Pink Fairiesin ja Motörheadin jäsenenä. Shagratin hyydyttyä ennen alkujaankaan Took olikin usein Fairiesin lämppärinä soitellen akustista ja pitäen hauskoja pitkiä monologeja. Ja olihan hän alkuperäisen Pink Fairiesin juomaklubin perustaja, mistä yhtye otti nimensä.

Kyseinen kappale on äänitetty levy-yhtiölle demoksi ja tiivistää hienosti Ladbroke Groven bändien menon ja sauhun. Vaikka aika oli 70-luvun alku, voimakkaasti DIY-henkinen skene pienlehtineen ja yleisöineen toi mieleen tulevan punkin. Ladbroken yhtyeet, taiteilijat ja artistit säästyivätkin pääosin kirkonkiroukselta punkin ruvetessa julistamaan oikeaa ja väärää.

Steve Peregrin Tookin ura ei siis lähtenyt eteenpäin, eikä taaksepäin, vaikka takana oli hetken aikaa ykkösmanagerit. Miehen elämä päättyi vuonna 1980 kolmekymppisenä hänen tukehduttua drinksujuomansa kirsikkaan.

Ei kommentteja: