sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Riistetyt - Tuomiopäivä EP 1984

En ole ihan varma onko 'Tuomiopäivä' Riistettyjen ensimmäisen olemassaolon ajan viimeisiä levytyksiä. Alunperin vuonna 1984 nauhoitettu, mutta vasta 1991 julkaistu ja nyt Havocin kahdella biisillä jatkettu EP sattui aikaan, jolloin bändi oli jo käsittääkseni Holy Dolls/Pyhät nuket vaiheessa. Viimeinen biisi 'Avatkaa silmänne' kiljahduksineen kuulostikin tutulta ja syykin löytyi; biisi on myös Pyhien nukkejen repertuaarissa.

Olen aina pitänyt jostain kumman syystä erityisesti juuri Riistetyistä tässä suomi-hooseen 'kansainvälisessä sarjassa'. Epäonnistunut Pyhät nuket sekoilu tekee omissa silmissä bändistä ja touhuista jotenkin vielä eeppisemmän.

Edeltäviin levytyksiin nähden 'Tuomiopäivä' on lähellä skenen 80-luvun puolivälin saundia, eli siis metallisempaa kamaa. Uudempi tuotanto on minulle vähän tuntematonta, mutta jotkut väittävät sen jatkavan juuri tästä kamasta. Mukana on myös puhtaasti hitaampia ja raskaampia tomikomppi-kappaleita. Lyriikat ovat aikansa perussettiä; sienipilviä, uskonnon järjettömyyttä ja niin edelleen. Tuotannosta vastaa levyllä useiden muiden Tampereen-suunnan äänitysten tavoin Heikki Silvennoinen. Kitaroista vastaa vielä Perry, eikä Ripa, joten Holy Dolls tämä ei vielä ole.

'Tuomiopäivä' näyttää taas kerran, kuinka olennainen julkaisumuoto seiskatuumainen EP on/oli, jopa pidennettynä. Jytää ja jyrää juuri sen verran, ettei puuduta ja vaihtaa mielellään takaisin ykköspuolelle.

Ei kommentteja: