tiistai 12. toukokuuta 2015

Simple Minds - Life in a Day 1979

Skotlannin koleassa tiiliteollisuuskaupunki Glasgowissa perustettu Simple Minds on nimenä ja muutenkin tuttu varmasti kaikille 80-90-luvulla kertaakaan taivaskanavan (nyt puhutaan aikansa satelliittikanavista) avanneelle. Edelleenkin toiminnassa (tosin alkuperäisestä kokoonpanosta on vuosia ollut jäljellä vain perustajakaksikko) oleva yhtye oli järkyttävän suuri ja suosittu. Stadionsarjassa.

Glasgowin punk-skenestä ponnistanut kaksikko Jim Kerr ja Charlie Burchill hyppäsivät paikallisesta nosteessa olleesta punk-bändistä perustamaan Simple Mindsin, jonka nimi otettiin Bowien 'Jean Genie' kappaleen lyriikoista. Otettiin Bowielta muutakin ja yhtye operoi jälkipunkin ja taiderockin maastossa.

Yhtyeen debyytti Life in a Day julkaistiin 1979 ja bändin levytystahti oli alkuvuosina huima; viisi albumia kolmessa vuodessa, samalla yhtyeen musiikkityyli ja suunta vaihtui. Tämä on kuitenkin vahvasti punkin jälkeiseen aikaan novaajaa kamaa ja mukana on ilmiselvät vaikutteet Bowielta, Roxy Musicilta (nimibiisissä jopa plagiaatin rajoilla keikkuva lainaus) ja Velveteiltä. Toinen nopeasti uusromantiikkaan ja elektroniseen ulosantiin hypännyt Ultravoxx kuulosti näihin aikoihin hyvin paljon samalta, joskin Simple Minds teki vielä tarttuvampia pastis.. biisejä.

Allmusicia ei kannata ehkä oikein ikinä pitää pohjana mielipiteilleen, sillä levy on saanut siellä aika ankean arvion. Mutta eipä ole eka kerta. Lisäksi kahdeksanminuuttinen 'Pleasantly Disturbed' saa erityishaukut, vaikka on hieno yhdistelmä Roxy-oopperaa, Velvettien droneosastoa ja oikeastaan Spiritualizedia ja Jesus & The Mary Chainia, ennenkuin nämä olivat edes olemassa. Roxy Music on sanottu useamman kerran ja sanotaan vielä kerran; Roxy Music. Myöskään Jim Kerr ei välitä juurikaan levystä ja syyttää sitä tuotannollisesta tasapaksuudesta, joka ei vanginnut yhtyeen tuon ajan live-enrgiaa.

Joka tapauksessa Life in a Day on oikein suositeltavaa kuunneltavaa. Meneviä biisejä, iskeviä riffejä, Kerr vokalisoi tunteikkaasti ja 70-80-luvun synat antavat jo aavistuksen tulevasta. Kappaleet ovat ehkä kieltämättä tutun oloisia (Wasteland lainaa erästä Nuggets-biisiä aika suoraan, lisäten syniä mukaan). Seuraava albumi 'Real to Real Cacophony' oli taas askel kohti elektronisempaa, mutta sillä kertaa taas vähemmän melodista musiikkia.

2 kommenttia:

Kai kirjoitti...

Hyvä arvostelu. Itsekin pidän tätä levyä kovin aliarvostettuna. Totta kai tässä kuuluuvat vaikutteet, mutta toteutus on mukavan pirteä. Pidän tästä enemmän kuin monista yhtyeen myöhemmistä ja omaperäisemmistä krautrock-, neoprogepop- tai stadionrockhenkisistä levytyksistä. Niin, ja tosiaan satelliittikanavat pitivät aikanaan huolen, että esimerkiksi "Belfast Child" tuli opittua ulkoa.

Esitän tässä samalla kiitokset hyvästä blogista. Olen lukenut tekstejäsi jo jonkin aikaa, mutta aikaisemmin ei ole tullut kommentoitua.

Rolf Jacksen kirjoitti...

Kiitokset kiitokset!