maanantai 11. toukokuuta 2015

Torn Hawk - Born to Win (Life after Ghostbusters) 2013



Kaikille blogia seuraaville lienee selvää, että olen aika kova krautrock-fani ja viihtynyt tavaran parissa vuoden 2000 tienoilta asti. Tuolloin alkoi taas saamaan genren uusintapainoksia ja nykyään vielä olemassa olevien kivijalkakauppojen hyllyissä on yleensä kohtuullisen laaja osasto alan levyjä. Myös aika ja kaupaksi käynti on tehnyt tehtävänsä ja poistanut mukavasti ne tyylilajin levyt, jotka muiden genrejen tavoin ovat olleet sitä 95% huttuosastoa.

Krautrock on varmaan jo ohittanut uudelleenpaluun jälkeisen "muodikkuutensa" aallonharjan. Maailmalta ja Suomestakin löytyy vino pino artisteja ja yhtyeitä, jotka namedroppaavat tyylilajin ja toiset kertovat soittavansa sitä, tai ainakin sen vaikutteista musiikkia.
Tässä onkin omaan ja monien muiden korvaan ongelma; etenkin 'motorik'-tyylisuunnan musiikkia on periaatteellisen helppoa kopioida, mutta siinä pudotaan helposti siihen sudenkuoppaan, joka väijyy näissä hommissa.
Saksalainen musiikki 60-70-luvun taitteessa loi jotain uutta. Omiin korviimme teknon ja kaiken muun jälkeinen 4/4-komppi on toki hypnotisoiva, mutta aikalaisille se oli sen lisäksi vielä radikaali. Monotonista musiikkia, johon liitettiin lähinnä taidemusiikin puolella siihen asti pyörinyttä hälyä, sekä toistoa. Poikkesi vahvasti ajan muusta estetiikasta. Asioita ei voi olla vertaamatta, kun kuuntelee jotain sinänsä ulkokultaista Neu!/Can-imitaatiota; riskiraja pidetään pillihousujen soittamassa musiikissa yleensä turvallisen kaukana.

Torn Hawk nimellä musiikkia tekevä amerikkalainen Luke Wyatt on tällä hetkellä tunnettu noissa Pitchfork-kuvioissa tehden elektronista kylmäkantaista musiikkia, jota väritetään hivenen vääristynein äänin. Jossain oli käytetty kuvausta 'VHS-tyylisiä instrumentaaleja', joka antaa kuvan meidän kalkkisten muistamasta nauhavenytyksestä, jota kyseinen nauhuri teki tusinakäppä-action elokuvien alussa. Samaa vääristymää, mutta tällä kertaa joko oikeaa, tai nauhakaikuemulaatiota käytetään tässä Black Deer-maxisplitillä. Rumpukone hakkaa monotonisesti, mutta sillä pehmeällä urkujen rumpukonetyylillä, Wyatt soittaa iloisen kuuloista surf-tyyppistä kitarointia efektien läpi ja kaiun häntä heiluu. Samalla kaikki muuttuu jotenkin surumieliseksi ja yksinkertainen bassosekvenssi kulkee taustalla kuin juna.

Michael Rother ja Manuel Göttsching ovat ilmeisiä esikuvia ja tämä voisi oikeastaan olla ihan kumman tahansa levytys. Myös ensin mainitun Harmonia ja Cluster hiipivät mieleen. Tavallisesta kraut-apinoinnista tämän erottaa kuitenkin harkitsemattomat ulvahdukset ja kaiun värittämä ambienssi, jotka eivät ole turhan tuotettuja - tai sitten ovat juuri oikein tuotettuja. Ehkä tässäkin se hyppy tuntemattomaan pidetään sopivan kaukana, mutta kotikutoinen hypnotisointi jatkuu läpi koko biisin.

Tämän levyn kuuntelua joutuu rajoittamaan youtubeen, koska tämä on Andy Beta-julkaisijan julkaisu ja painos on todennäköisesti pienen piirin DJ-juttu. Torn Hawk on tehnyt myös kasettijulkaisun, joka on matkannut lähinnä kädestä käteen.

Ei kommentteja: