maanantai 25. tammikuuta 2016

Levykaupparaportti 2016 - Kymenlaakso

Käydään läpi nykyisen asuinmaakunnan levykauppatarjontaa. Tästä saattaa olla jopa iloa ulkopuolisillekin, jos jostain syystä matkailevat maakunnan taajamissa.

Vuotta 2016 on tietysti se, että tarjonta keskittyy pääosin kirppiksiin, divareihin ja antikvariaatteihin - muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Rat.. raportti keskittyy taajamiin, jotka mainitaan nimeltä. Olen ottanut mukaan myös Loviisan, joka maantieteellisesti sijaitsee kyllä Uudellamaalla, mutta rehellisyyden nimissä Kymijoen läntisimmältä haaralta ei taida olla keskustaan yli kymmentä kilometriä? Levyt ovat pääosin vinyyliä ja vanhoja. Uusi musiikkihan kuunnellaan täällä nuorison keskuudesta youtubesta, tai Spotifysta.

Lännestä itäänpäin ja sieltä pohjoiseen.

Loviisa:
Kaupungissa oli vielä pari vuotta sitten piskuinen pieni musiikki/soitinkauppa, jonka nykytilassa ei mitään tietoa. Sen sijaan keskustassa olevalla Loviisan suurkirppiksellä on pari loossia vinyylejä, joista toisessa vielä ihan kohtuullisen mielenkiintosia. Toisaalta viimeksi mainitussa myös hinnat siellä kymmenen euron yläpuolella.

Kotka:
Sävelaitta sinnittelee Kotkansaarella ja myy soittimien lisäksi uusia cd- ja vinyylilevyjä. Mukana myös jonkinverran käytettyjä vinyylejä. Valikoima on varsin kohtuullinen. Kotkansaarella sijaitsee myös sisustuskauppa/kirpputori Tamburiini, jossa on monta laaria käytettyjä vinyylilevyjä, joukossa helmiä. Muuten keskustan alueen kirppikset ja divarit ovat asian suhteen todella väsähtäneitä divari Hämäläisen lopetettua. Vuosi sitten kaupungissa toimi myös hetken Pop-divari ja sitä ennen Pomp.

Karhula:
Jumalniemessä sijaitseva Anttilan myymälä pitää toistaiseksi yllä "anttilalaatua" ollen suurista kauppaketjuista edelleen se, millä on kohtuullisen hyvä levyosasto. Cd:tä, vinskaa ja niitä "Anttilakokoelmia". Miten kauan tämä uusien saksalaisomistajien kanssa jatkuu, on sitten arvoitus.

Itse Karhulan keskustassa sijaitsee Kymenlaakson "kirppispääkaupunki". Siellä löytyy peräti neljä kirppistä ja yksi divari. Kirppiksistä Pennitorilla saattaa löytyä jotain löytämisen arvoista. Karhulan osto- ja myyntiliike taas ansaitsee levyistä erityismaininnan. Hyllystä löytyy mielenkiintoista levyä. Kaikki ei priimakunnossa tai minttiä, mutta hinnat myös siinä tapauksessa edullisia. Jos haluaa esim. 'Hat Rock' tyylisen 70-luvun Hi-Hat-levymerkin suomijytäkokoelman dj-settiinsä eurolla, niin kannattaa käydä penkomassa. Tai Arto Mellerin ja Pekka Rechardin kasettirunoteoksen.

Hamina:
Hamina ei kuuluisi edes kirjoitukseen, koska sieltä ei juuri löydy järkeviä levyjä. Kaupungissa on sijainnut levykauppa ehkä 80-90-luvun taitteessa, mutta nyt kirppis Megatori tarjoaa parin loossin verran vinyyliä. Seassa saattaa olla jotain löytöjäkin, mutta toisen anti on selvästi jonkun 80-90-luvun taitteen dj:n settiä ajan syömine 'Power-Mix' levyineen.

Inkeroinen ja Myllykoski:
Sama, kuin Haminassa. Ei mitään maininnan arvoisia mestoja. Kirppisten (joita rust-belt-taajamien tyyliin piisaa) vinyylilaarien antia on Juha "Watt" Vainion ylihintaisen levyt ja venäjäpainokset oudoista, mutta ei mielenkiintoisista vinyyleistä.

Kouvola:
Anttila lopetti keskustassa ja kaupungin ainoa uusien levyjen kauppa Peltirumpu viitisen vuotta sitten. Mutta keskustasta löytyy Kymenlaakson paras antikvariaatti Novgorod, jossa on tuhansia levyjä punkista krautrockkiin. Myös uusia kasetti- ja vinyylijulkaisuja, sekä cd:tä. Maakunnan ainoa levykauppa, johon matkustaisin vartavasten ihan muualtakin. Hinnat toki myös kohdillaan, mutta levyjen kuntokin yleensä ex/ex-luokkaa. Keskustan alueelta voi levylöytöjä tehdä myös Kylähullu- ja Femmatori-kirppiksiltä. Tosin näin kotisalapoliisina väitän kyseisten paikkojen parhaiden hyllyjen ja loossien olevan Noviksen "sivupisteitä".

Kuusankoski:
Täältä löytyy hivenen keskustasta sivuun Kuusaan kirppis, jossa on tullut vastaan muutaman kerran järkivinyylejä järkihintaan.

Turvallista matkaa!

Ei kommentteja: