perjantai 29. tammikuuta 2016

Nat King Cole - Nature Boy 1948



Hunajaääninen Nat King Cole oli ensimmäisen aallon mustia laulajia, jotka löivät läpi koko Yhdysvaltojen, värikoodauksesta riippumatta. Colen elämä seurasi useiden etelävaltioiden mustien elämää; hän syntyi Alabaman Montgomeryssä, mutta muutti neljävuotiaana perheineen paremman elannon ja kohtelun perässä Chigagoon. Laulu-ura alkoi Los Angelesissa ja naistenmiehen maineessa ollut Cole nousi yhtyeineen suursuosioon. Esitetty repertuaari perustui osittain folk-pohjaiseen materiaaliin, jota kannatteli Colen pehmeä ääni. Ajalle tyypillisesti hän kohtasi urallaan myös avointa ja piilotettua rasismia kiivetessään musiikin avulla aikansa sosiaalisessa portaikossa.

Nature Boy on kappaleena sellainen, että jos nimi ei tuttu, niin ensimmäisten tahtien kohdalla muistaa kuulleensa tämän. Kappaleen taustatarina on astetta mielenkiintoisempi; sen säveltäjä oli eden ahbez (pienet kirjaimet tarkoituksella), New Yorkissa 1908 syntynyt juutalaisen isän ja skottiäidin poika joka muutti Kaliforniaan.
Osavaltioon oli muuttanut myös runsaasti pakolaisia Saksasta, jossa oli 1900-luvun alussa toiminut Wandervögel-liike. Liike oli kohtuullisen suosittu, mutta kiellettiin kansallissosialistien noustua valtaan yhdessä partioliikkeen ja muiden nuorisojärjestöjen kanssa ja korvattiin Hitler-jugendilla. Osa Wandervögel-porukastakin oli ollut antisemitismin leirissä jo varhain, mutta liikkeen pääpiirteenä oli "paluu luontoon", vaellusretkeily, romanttinen matkustelu ja "puhdas elämä". Ensimmäisen maailmansodan mielettömyys vain lisäsi liikkeen suosiota sodan jälkeen ja Hermann Hessen pienoisromaani 'Matka aamun maahan' sisältää elementtejä tästä. Mukana kannettiin usein myös soittimia, joilla soitettiin iltanuotilla kansanmusiikkia. Yhdysviivoja ei ole vaikea vedellä myöhempään hippiliikkeeseen ja Lauren Canyonille ilmestyivät jo 40-luvulla ensimmäiset luomu/raakaruokakaupat. Los Angelesissa ahbez asui ulkosalla, nukkui pitkät ajat Hollywood-kyltin ensimmäisen ällän alla, kulki sandaaleissa ja kaavussa, antoi tukkansa kasvaa harteille ja eli kolmella dollarilla viikossa.

Nature Boy on sanoitukseltaan osittain omaelämänkerrallinen ahbezin kertoessa kohtaamisestaan elämänsuunnan muuttaneen oman mentorinsa Bill Pesterin kanssa, jonka Cole laulaa hunajaisella äänellä. Kirjoittaja yritti tarjota kappaletta artistille Lincoln Theatren keikalla, jolloin hänet ensin torjuttiin. Cole kuitenkin kiinnostui paikalle jätetystä nuottikopiosta ja esitettyään sen yleisölle päätti, että haluaa levyttää kappaleen. Kappale levytettiin Capital-Recordsin omassa studiossa sovittaja Frank De Volin vangitessa levytykseen "lumotun ilmapiirin". Kappaleesta tuli jättimenestys sinkun myydessä miljoona kappaletta yksin vuonna 1948. Nature Boy oli yksi niitä kappaleita, jotka nostivat Colen suureen maanlaajuiseen suosioon ja ahbez sai rojalteina 20 000 dollaria (nykyrahassa yksi nolla lisää). Hän jakoi omasta osuudestaan puolet ihmisille, jotka olivat auttaneet kappaleen tekemisessä ja saattamisessa Colen käsiin. Nature Boyn ovat esittäneet sittemmin artistit Frank Sinatrasta Lady Gagaan,

Nat King Cole kuoli 1965 keuhkosyöpään vain 45-vuotiaana. Ahbez ehti nähdä hippiliikkeen nousun ja poseeraamaan Brian Wilsonin ja Donovanin rinnalla valokuvissa henkisenä isähahmona. Levytyksiä oli pitkin uraa, joskaan mistään niistä ei tullut Nature Boyn kaltaista menestystä, vaikka hän teki mm. vuoden 59 beatrunoutta ja exoticaa yhdistelleelle albumille promootiokiertueen kävelemällä mantereen rannikolta toiselle. Ahbez menehtyi 1995 86-vuotiaana auto-onnettomuudessa saamiin vammoihin.

Ei kommentteja: