keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Xenophobia - Rushing The House 1992



Rushing The House on omalla tavallaan kuvaava dokumentti aikansa teknomusiikista. Kappale ei ole jäänyt mihinkään klassikkoasemaan ja on sanoitustaan myöten sitä käyttö(hehheh) musiikkia ravetapahtumiin, joissa Xenophobia esiintyi 90-luvun alkupuolella jopa kymmenien tuhansien ihmisten laittomissa bileissä.

Xenophobian juuret olivat kuitenkin jo 70-luvun lopussa, jolloin Sid Truelove ja Zillah Mynx tapasivat toisensa. Kumpikin oli punkki, näistä jälkimmäisen hengatessa teininä Damnedin ja muiden ensiaallon punkkareiden kanssa. Yhtye muutti asumaan anarkopunk-yhtye Poison Girsien kanssa (RIP Vi Subversa 1935-2016) ja kokoonpanotkin olivat keskenään sekaisin. Sid ja Zillah muuttivat yhtyeensä nimeksi Rubella Ballet ja esiintyivät sekä levyttivät värikkäästi pukeutuen 80-luvun alusta 90-luvun alkuun. Kaksikko asui myöhemmin kahteen pekkaan 24-kerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja tomikompeistaan tunnettu Sid (soitti lainarumpalina myös Flux of Pink Indiansien 'Neue Smell' EP:llä) ei voinut harjoitella siellä. Niimpä hän teki itselleen nauharumpusämplejä jo 80-luvun alussa ja homma johti lopulta teknomusiikin väsäämiseen.

Läpi koko olemassa olonsa kokoonpanomuutoksista kärsinyt Rubella Ballet teki muutaman genrensä hienoista levytyksistä, sekä täyspitkän, joka kestää kuuntelua. Teknoryhmä Xenophobia sen sijaan on mitä on, mutta ilmiönä se, että entiset squattaajat ja aikaisemmin punkin DIY-skenessä pyörineet rupesivat pyörimään Englannin rave-skenessä ei ollut tuohon aikaan mikään harvinaisuus.

Ei kommentteja: