tiistai 13. kesäkuuta 2017

Vokki-myyrät - Satujen metsä, Vokki-myyrät Grimmin satujen maailmassa 2016

Edellinen postaus aloitti lastenlevykaksikon, joka on soinut tässä talossa oikeastaan taukoamatta viikon verran. Siinä missä Muusa ja Ruusa on kadonnut, mutta tunnustettu klassikko, Vokki-myyrät ovat todellista underground DIY-menoa, ehkä jopa tekijöiden tietämättään(!).

Erikoisen hämmentävän nimen takaa löytyy myllykoskelais-kouvolalainen pariskunta Jouni ja Leena Sjöblom. Mukana on myös kolme muuta jäsentä, mutta sävellysvastuu on herra Sjöblomilla, Leenan kirjoittaessa osan lyriikoista, laulaen ja soittaen viulua. Jälkimmäinen näistä on kaustislainen soittaja ja Jouni Sjöblomin kynästä on lähtenyt muun muassa pari kesää Anjalan kartanopuistossa pyörinyt, paikallisin voimin esitetty kansanooppera.

Lastenlevynä tämä ei jää mistään kiinni. Soitto soi ja ennenkaikkea moni sävelmistä on näppärästi toteutettu ja sisältää usein jonkun soitannollisen, tai sovituksellisen kikan, joka pitää mielenkiinnon yllä kerrasta toiseen. Mutta tässä on omaan korvaan vielä jotain ylimääräistä. Tähän auttaa tietysti, että aikuisartisti pystyy ottamaan (parhaimmillaan) vähän etäisyyttä, tai vapauksia, kun kyseessä on lastenmusiikki ja lasten maailma.

Lyriikat ovat sovitelma yhdestä länsimaiden väkivaltaisimmasta satukokoelmasta (ei, kyse ei ole Vanhasta testamentista tai niistä sen myöhemmistä versioista) ja ne ovat nykymaailman tyyliin tietysti siistitty. Homma toimii hämmentävän/tahattoman hyvin mahtavassa 'Punahilkassa', jossa kaikki pelko ja pelottava jätetään mainitsematta - aikuisen kuulijan kyllä tietäessä, kun pompitaan vuorojalkaa viattoman ja kahelin välillä metsätiellä ja kerätään mummolle kukkia.
En todellakaan tiedä, ajattelivatko tekijät samaa kuin minä, kun ottivat vokaalisuoritteet itselleen (erityisesti säveltäjä itse), mutta saan niiden tietynlaisesta DIY-hengestä ja epäsovinnaisuudesta aivan suoran mielikuvan 70-luvun mitään pelkäämättömään kosmiseen saksalais-folkkiin, tyyliin Mythos jne. Aivan yhtä rajuihin/käppäisiin vokaalisuorituksiin ei toki irrota, mutta mistään värittömästä ja mauttomasta tulkinnasta ei ole kyse esim. kappaleessa 'Ihmeellinen pöytä, kulta-aasi ja keppi'. Samoin rummunpaukkeen lopettama, pelottava 'Rumpali metsässä'. 'Noitien pääsiäinen' taas sekoittaa itää ja länttä syylän kasvaessa nenään. Totuuden nimissä on myönnettävä, että kyllä tämä on osittain myös ihan perinteistä lastenmusiikkia ilman mitään erikoiskierrettä Leenan vokaalien ollessa sympaattisia (sympaattisissa kappaleissa).

Lastenmusaa, vai tahaton neo-folk-levy? Tai jos Kuusumun profeetta olisi tehnyt tämän, olisiko tämä ug-klassikko? En tiedä vastausta, mutta nostan Saapasjalkakissan kanssa sulkahatun päästä! Hyvä yhdistelmä taitoa ja... omaehtoista toimintaa.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Eero Koivistoinen - Muusa ja Ruusa 1971

Muusa ja Ruusa kuuluu myös niihin "kadonneisiin" ja keräilijöiden metsästämiin levyihin, joiden alkuperäispainoksesta maksetaan rahasummia. Ja jonka Svart-records on uudelleenjulkaissut. Kuten myös Levyhyllyssä kauan sitten pyörähtäneen Eero Koivistoisen 'Valtakunta'-levyn. Levyjen säveltäjän lisäksi niitä yhdistää, että kummatkin on tehty runoilijoiden runoihin (Muusa ja Ruusa Kirsi Kunnaksen loruihin), sekä levyllä vierailevat laulajat; Vesa-Matti Loiri, Seija Simola ja Elias Mönkkönen salanimellä laulava Eero Raittinen.

Vuonna 1968 julkaistu Valtakunta oli yhdistelmä aikansa musiikkijuttuja, jotka nivottiin yhteen valituilla runolyriikoilla, vaikka olihan siinä seassa myös selkeätä yhteiskuntakritiikkiä. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin Muusa ja Ruusa taas on lastenlevy. Tai siis aikansa lastenlevy. Musiikillisesti albumi sisältää laulelmia, solistien laulamia eri tyyppisiä lauluja, jazzia, bluessia, hillbilly-menoa (Loirin laulama lastenlevyjen pakollinen kumulatiivinen kappale; tällä kertaa 'Jussin talo'). Oma aikansa kuva on levyllä soivat syntetisaattorit/äänilähteet; vastikään edesmenneen Erkki Kurenniemen DIMI-syntetisaattori ja EMS VCS3 (Putney), joilla pöristetään robottiripulia, auton surinaa ja 'Sammakkokeittoa'. Huilut ja puhaltimet soivat, ääninauhat pyörivät ja välillä Kunnaksen lyriikoissa/runoissa liikutaan alueilla, joita ei nykylastenmusiikissa käsitellä. Kuten tehosteiden värittämässä 'Herra Pii Poo'-kappaleessa, jossa herra noita jäi junan alle - ja kuoli myöhemmin.

Levyn sisältö kuulostaa näin ylöskirjoitettuna aikamoiselta sillisalaatilta ja sellainen se onkin. Vielä, kun tähän lisätään selkeä ja pelkäämätön kokeellisuus, on ymmärrettävää ettei tästä tullut Mörköoopperan tyylistä sukupolvikokemusta. Selkeintä perinteistä lastenlaulukamaa levyllä tarjoavat Seija Simolan Taina-tyttären laulamat 'Jansmakko erikois' ja 'Mistä on pienet pojat tehty?'. Kotosalla istuva (kaiken kuullut..) lapsiraati on ehkä pari vuotta kohdeyleisöä vanhenpaa, mutta antoi levylle osittain hyväksyvät arvosanat. Tunteissa liikutaan vuoristorataa.

Eero Koivostoinen opiskeli tähän aikaan Berkleyssä säveltämistä ja musiikkia ja levyn sävelmät voi nähdä jonkinlaisina tutkielmina eri tyylilajeista. Koivistoinen julkaisi tämän jälkeen monta muutakin edelleen kulttimaineessa olevaa albumia. Svart teki uudelleenjulkaisun kohdalla taas kerran huolellista työtä metsästäen WSOY:n arkistoista alkuperäiset nauhat, jotka putsattiin. Niin ja tietysti samalla taas kulttuuriteon.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Billy Bragg - Red Flag



Isossa-Britanniassa äänestettiin eilen ja vastoin yleisiä odotuksia, brittien keskusvasemmistolainen Labour-puolue ei haihtunut samanlaiseen menneisyyteen, kuin tämä kappale, vaan sai Jeremy Corbynin johdolla jonkinnäköisen voiton.

Politiikka ei sinällään kuulu Levyhylly-blogin sisältöön, vaikka minulla onkin Mielipide. Ja se mielipide on ihmisen puolella. Systeemin ja valtakoneiston tulee minun mielestäni olla ihmisen puolella, eikä ihmisen pelkkänä työkaluna/osana ja tuottaa hunajaa jonkun muun taskuun. Numerona, lukuna, kulueränä tai tuottavana yksikkönä.
Täydellistä systeemiä ei tietenkään ole, mutta liike ennen päämäärää, koskaan ei tule valmista jne.

Tämän blogin artisteista ja levyistä moni on syntynyt, tai osittain inspiroitunut juuri nimenomaan brittien politiikasta, tai sen vastustamisesta. Erityisesti 80-luvun taitteen punk. Mutta tähän päivään.
Corbyn sai tällä kertaa nuorisoa mukaansa ja jotain brittien musiikkikulttuurin edelleenkin luokkapohjaisuuteen perustumisesta kertoo, että mm. tunnettu grime-artisti liputti hänen puolestaan. Kyseinen musiikkityylihän on suosittua maahanmuuttajien jälkeläisten juhlissa ja edelleen jonkinnäköisellä ug-statuksella.

Vasemmistolainen Billy Bragg oli suosituimmillaan juuri Margaret Thatcerin oikeistoliberaalien kausien aikana esiintyen suurissa saleissa. Levytkin myivät kohtuullisen hyvin, eikä niiden tasossakaan ollut valitettavaa. Bragg on myöhemmin levyttänyt muun muassa amerikkalaisen alt. country-yhtye Wilcon kanssa pari levyllistä Woody Guthrien lauluja ja esiintynyt edelleen aktiivisesti. Hän nousi myös lavalle Jeremy Corbynin valintajuhlissa.

Tässä Braggin versio Labourin epävirallisesta anthemista, joka on 1800-1900-luvun taitteesta ja pohjautuu alunperin saksalaiseen 'Tandenbaum' joulu/kansansävelmään.